Tule Sinäkin mukaan! Studio Adeleide on mukana ensimmäisillä häämessuillaan ja hippasen jo pistää jännittämään. Saimme ilon laittaa pystyyn Photo Boothin, sitä tässä suunnitellaan ja toivotaan iloisia porukoita kuvattavaksi. Canon on luvannut meille Medialainaan Demolaitteet heidän uutuustuotteistaan ja siitä postaan sitten tuonnempana.
perjantai 31. tammikuuta 2014
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Love Me Do -häämessut 15.2.2014
Studio Adeleide osallistuu Love Me Do- messuille helmikuussa. Love Me Do -messut järjestetään ensimmäistä kertaa ja konsepti on uudenlainen mitä häämessuiluun tulee. Ei pönöttämistä ja loputtomien käytävien tallaamista pitkillä messukäytävillä vaan tulossa on KUNNON BILEET! Katso upeat kotisivut ! Näytteilleasettajia on monenlaisia ja ilmeisen tarkalla haravalla valittuja. Erilaisia, ei niitä kaikkein suurimpia, mutta sitäkin persoonallisempia. Alun jännityksen jälkeen olen tosi innoissani. Ihan ekat messut Adeleidella, kannatti odottaa hyvää! Kiitos Love Me Do -mammalle Nonnalle, joka pyysi minua mukaan! Olen järjestelyissä mukana tapahtumakuvaajana ja Photo Boothin pitäjänä oman ständin lisäksi.
Katselin juuri läpi kovalevyn uumenista hääkuvia vuosien varrelta ja keräsin kuvaesitystä, kansioita ja printtejä varten kuvia. Hiukan ensimmäiset häämessut jännittää, koska enhän ole erikoistunut pelkästään hääkuvaukseen, vaikka niitä oikeastaan kaikista mieluiten teenkin. Täällä Helsingin ulkopuolisella Uudellamaalla on omat haasteensa hääkuvauksien suhteen. Kilpailua ei juuri ole, mutta ei myöskään kulttuuria tilata kuvaajaa koko päiväksi ja aika moni pyytää ystävää tai sukulaista kuvaamaan häänsä kuluja säästääkseen. Valokuvaajana en sitä tietenkään suosittelisi, sillä hääkuvat ovat se osa häitä, mitkä jäävät näkyville häiden jälkeen. Jotta hääkuvia jaksaisi katsella myöhemminkin, suosittelen valitsemaan kuvaajan oman tyylin mukaan ja ehkä nipistämään kuluissa jostakin muusta kuvauksen sijaan.
Studio Adeleidessa pyrin kuvaamaan rennosti ja pilke silmäkulmassa, en pyydä hääpareja tekemään sirkustemppuja vaan hyvällä maulla yritän saada kuviin jotain erilaista. Tykkään leikkiä kuvien erikoisilla rajauksilla ja täytyy myöntää, että liika "ilma" ympärillä saa minut levottomaksi. Toki ujutan mukaan myös niitä hiukan perinteisempiäkin kuvia, mutta olen kuullut silti hääpareilta jälkikäteen, että juurikin ne erikoisemmat rajaukset ovat olleet mieluisimpia.
Lopuksi vielä muutama fiiliskuva eri häistä. Pohjoisimmat häät olen kuvannut Utsjoella ja Inarissa, ne oli upeaakin upeammat saamelaishäät kotiseudullani. Häissä oli mm. 800 vierasta!

Katja
lauantai 14. joulukuuta 2013
Engel/Angel/Enkeli
Eräs mystinen ilta
![]() |
| Ajoin eräänä iltana syksyllä kotiin jostain. Maisema oli satumainen. Oli pakko pysähtyä kuvaamaan. Taivas oli suhteellisen kirkas, mutta muuten maisema oli tumman puhuva ja satumainen. Kaunista! |
tiistai 10. joulukuuta 2013
Kristina Karjalainen -Miss Estonia 2013 JA Sahra Ali -Miss finest 2013
Kuvasin paikalliselle yrittäjälle ja pitkäaikaisimmalle yhteistyökumppanilleni Plastiikkakirurgia Finestille uusia kuvia kotisivuja varten. Kuvattavana olivat Kristina Karjalainen sekä Sahra Ali. Kristina Karjalainen on Miss Estonia 2013 ja hän oli kisaamassa Miss Universum tittelistä Moskovassa. Sahra Ali puolestaan on voittanut Miss Finest 2013 tittelin ja matkaa mahdollisesti jonnekin päin maailmaa kilpailemaan. Kauniita ja kuvauksellisia tyttöjä molemmat!
Meillä oli hienot kuvauspuitteet Helsingin keskustassa kattojen yllä hotellissa.
Kiitos tytöille! Kiitos Finestille!
Kuvausmeikki: Linda Halme
Kristinan Miss Universum kansallispuku:
Tunnisteet:
Beauty
,
Malli
,
Yhteistyökumppanit
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
syksyiset kuvaukset Bilnäsissä
Kyllä tämä syksy kovin pitkältä ja synkältä on vaikuttanut, mutta otin riskin ja ylipuhuin perheen Bilnäsistä ulkokuvaukseen sisäkuvien lisäksi. Ja onneksi suostuivat! Sillä ihana tunnelmahan siellä pihalla oli. Pieni herra löysi keppejä, joita hän rakastaa ja pojat saivat olla juuri niinkuin ovat, ilman sen ihmeempiä viritelmiä. Sisällä tärkeää oli legoilla rakentaminen.
Kiitos Perheelle!
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)